Liittoutua vai ei – ja kenen kanssa?

Suomen turvallisuuspolitiikan osalta edessä on ratkaisu neljän päävaihtoehdon välillä: 1. Sotilaallinen liittoutumattomuus, 2. Tiivistyvä yhteistyö Ruotsin kanssa, 3. NATO-jäsenyys, 4. Osallistuminen EU-komission puheenjohtaja Junckerin ehdottamaan EU:n armeijaan (mikäli sellainen syntyy).

Näistä Suomella on vuosikymmenten kokemus sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Tähän saakka se on toiminut hyvin, koska Suomen osalle ei ole tullut merkittäviä kriisejä toisen maailmansodan jälkeen. Talvisodassa liittoutumattomuus oli lähellä aiheuttaa itsenäisyyden menetyksen, mutta taitavat ja urhoolliset sotajoukkomme selvisivät kunnialla tästä lähes mahdottomasta tilanteesta. Ensimmäisen vaihtoehdon osalta katson, että se on edelleen mahdollinen, mutta edellyttää nykyistä suurempaa panostamista puolustusvoimiin.

Toinen vaihtoehto olisi helposti perusteltavissa, koska Suomi ja Ruotsi muodostavat monessa suhteessa hyvin yhtenäisen kokonaisuuden. Maiden välissä on Selkämeren ja Pohjanlahden muodostama yhteinen sisämeri, jonka suulla on demilitarisoitu Ahvenanmaa. Maat rajoittuvat etelässä merialueisiin, lännessä ja pohjoisessa on NATO-maa Norja ja idässä Venäjä. Tähän puolustusyhteistyöhön Suomi tarjoaisi mm. vahvat ja hyvinkoulutetut maavoimat ja mittavat reserviläisjoukot. Ruotsilla taas olisi merkittävästi vahvemmat ilmavoimat.

Kolmas vaihtoehto olisi NATO-jäsenyys. Sen suhteen suomalaisten mielipiteet eroavat paljon toisistaan. Osa vastustaa jyrkästi, osa taas kannattaa jäsenyyshakemuksen jättämistä mahdollisimman pian. Mielestäni NATO-jäsenyydelle olisi tärkeää olla laaja kansan tuki. NATO-jäsenyys ei ole merkittävä kustannuskysymys. Sen kiistaton etu ovat turvatakuut, jotka automaattisesti seuraavat jäsenyydestä.

Suomi osallistuu sotilaalliseen kriisinhallintaan EU:n kautta. Komission puheenjohtaja Juncker on ehdottanut EU:n sotilaallisen yhteistyön laajentamista EU-armeijaksi. Toteutuessaan EU-armeija muodostuisi herkästi NATO:n haarakonttoriksi, koska suurin osa EU-armeijan maista olisi samalla myös NATO-maita. Koska EU-koneisto edustaa valitettavan usein ”hitaan toiminnan joukkoja,” en jaksa uskoa EU-armeijan syntymiseen muutaman lähivuoden aikana.

Suomen puolustusratkaisu perustuu uskottavaan kansalliseen puolustuskykyyn. Sen ylläpito vaatii lisärahoitusta tulevan vaalikauden aikana. Neljän vuoden aikana on myös tehtävä laaja selvitys ja ratkaisu mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta. Meidän on oltava valmiita uusiin ratkaisuihin – myös NATO-jäsenyyteen, jos sotilaallinen tilanne ympäristössämme edelleen kiristyy.

Posted in Kirjoitukset and tagged , , , , , .

One Comment

  1. ”Ruotsilla taas olisi merkittävästi vahvemmat ilmavoimat.” Mihin tämä väite perustuu? Lentokoneiden lukumääräänkö? Asiassa on myös huomioitava lentokoneiden suorituskyky, varustetaso ja aseistus sekä henkilöstön koulutus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *