Natoon vai ei?

Viime kuukausina ja viikkoina maassamme on jälleen kiihdytetty keskustelua Natosta. Pitäisikö Suomen liittyä sotilasliittoon vai ei? Lehdistössä on myös todettu, että tulevat eduskuntavaalit ovat Nato-vaalit. Eilen lehdistö raportoi, että Suomessa on siirretty Hornet-lentokoneita uusiin kohteisiin ja Ruotsissa on myös kohotettu puolustusvalmiutta.

Turvallisuuspolitiikkamme peruspilarit ovat ulkopolitiikka sekä sotilaallinen maanpuolustus. On hienoa, että Suomessa on hyvin laaja – yli puoluerajojen menevä – yhteisymmärrys turvallisuuspolitiikan perusteista. Suomalaiset ymmärtävät maamme erityisaseman Venäjän naapurina ja toisaalta Suomi on vahvasti integroitunut eurooppalaiseen yhteistyöhön EU:n kautta. Yleinen asevelvollisuus on edelleen arvostettua, ja puolustusvoimilla on maamme kokoon ja väkilukuun nähden hyvin toimivat asejärjestelmät. Suomella on myös toimiva rauhankumppanuus Naton kanssa. Perusasiakirjan mukaisesti ” Rauhankumppanuus on osoitus siitä yhteisestä vakaumuksesta, että vakautta ja turvallisuutta voidaan edistää koko euroatlanttisella alueella vain yhteistyöllä. Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen ja edistäminen sekä vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan turvaaminen demokratian avulla ovat rauhankumppanuuden yhteisiä perusarvoja.”

Tiedän, että suomalaisten joukossa on tällä hetkellä hyvin erilaisia näkemyksiä Natoon liittymisestä. Tämä kertoo siitä, että ratkaisu ei ole suinkaan yksinkertainen. Natoon liittyminen ei ole pelkästään plussien ja miinusten laskemista – aivan kuten tasavallan presidentti Niinistö on todennut: ”Nato-jäsenyyskysymystä ei voi arvioida vain plussia ja miinuksia listaamalla, ikään kuin taulukkolaskentana. Eikä pidä katsoa yksinomaan juridiikkaa ja sääntöjä, sillä ei se Natokaan mikään kihlakunnanoikeus ole” (tasavallan presidentti Sauli Niinistö 26.8.2014).

Natoon liittymisen merkittävä etu olisi siihen liittyvä turvatakuu. Perusasiakirjan 5:nnen artiklan mukaan hyökkäys yhtä liittokunnan jäsentä vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan. Jäsenmaa antaa sitoumuksen auttaa pulaan joutunutta jäsentä käytettävissä olevin keinoin. Yhteiseen puolustukseen liittyvät tiedot, sopimukset, järjestelyt ja takuut eivät sen sijaan ole rauhankumppanien ulottuvilla. Kumppani voi halutessaan toimia Naton rinnalla kolmansissa maissa esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioissa lähes kuin jäsen. Sen sijaan Naton oman alueen puolustamiseen liittyvistä toiminnoista kumppanit ovat kokonaan ulkona.

Suomella on edelleen mahdollisuus jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona. Tämän kautta Suomella on kansainvälisesti asema, jossa se voi toimia tehokkaasti välittäjän roolissa konfliktien keskellä. Teoriassa se olisi mahdollista myös Naton jäsenenä, mutta käytännössä sotilaallinen liittoutuminen vaikuttaisi Suomen asemaan tässä suhteessa. Mielestäni nykyisessä tilanteessa – kun mielipidetiedustelujen perusteella valtaosa suomalaisista edelleen vastustaa Natoon liittymistä – paras valinta olisi vahvistaa nopeasti sopimuksin Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä. Huolimatta Ruotsin puolustusvoimien merkittävästä alasajosta viime vuosina, olemme vahvempia yhdessä. Tässä 1 + 1 on enemmän kuin 2. Tämän lisäksi jatkettaisiin myös tiivistä rauhankumppanuutta Naton kanssa sekä kehitettäisiin EU:n kriisinhallintaa yhdessä kaikkien EU-maiden kanssa.

Posted in Kirjoitukset and tagged , , , .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *