Pienistä puroista suuri virta

Olemme viime vuosien aikana joutuneet todistamaan harvinaisen pitkäkestoista lamaa Suomen taloudessa. Joitakin positiivisia merkkejä on viimein nähtävissä kansainvälisesti. Esimerkiksi USA:n talous on kääntynyt parempaan suuntaan, mikä toivottavasti heijastuu myös Eurooppaan. Myös Saksan taloudella menee kohtalaisen hyvin. Suomalaisille haastavaa on, että meidän taloutemme ei ole juurikaan osoittanut elpymisen merkkejä. Työttömyys on edelleen korkea ja tuotantoa karkaa halvempien kustannusten maihin.

Positiivista Suomen osalta on, että vähitellen yhä useammat ovat oivaltaneet yritysten merkityksen talouden selkärankana. Tästä taantumasta Suomi ei selviä omin avuin, vaan taloutemme veturiksi täytyy saada lisää vientituloja. Viime päivinä on puhuttu paljon kaivosteollisuudesta, ja uutiset ovat olleet lähinnä negatiivisia Talvivaaran ongelmien takia. Vaikka kaivosteollisuuteen liittyy monia haasteita – ympäristöhaasteet mukaan lukien – se voi olla kuitenkin yksi teollisuutemme selkäranka myös tulevaisuudessa. Tänään keskustelin erään Geologian tutkimuskeskuksessa työskentelevän tutkimusprofessorin kanssa. Otin esille yksinkertaisen ajatuksen, joka syntyi muutama kuukausi sitten porakaivon teon yhteydessä. Tosiasiassa meillä Suomessa tehdään kymmeniä porakaivoreikiä kallioperään joka päivä ja nämä kairausreiät ovat usein toistasataa metriä syviä. Näistä olisi erittäin helppo ottaa näytteet geologisiin tutkimuksiin kiinteistön omistajan luvalla. Muutamassa vuodessa tällaisia näytteitä kertyisi varsin kattavasti tuhansilta eri alueilta. Kallioperän kairaaminen on yleensä erittäin kallista toimintaa. Tässä tapauksessa näytteet kertyisivät hyvin pienillä keräys- ja kuljetuskustannuksilla. Kyseinen professori totesi keskustelumme lopuksi, ettei tätä varmaankaan ole koskaan edes ajateltu.

Kun haetaan uusia vientitulolähteitä, kaikki kivet on todellakin sananmukaisesti käännettävä.

Posted in Kirjoitukset and tagged , , , , , .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *