Ratkaisujen aika

Viime huhtikuun eduskuntavaalit pidettiin hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Takana oli syvä ja pitkäkestoinen laskusuhdanne, joka edelleen jatkuu. Kansalaiset odottivat, että maahan saataisiin parempaa päätöksentekokykyä. Uusia päättäjiä tulikin varsin runsaasti ja poliittiset voimasuhteet puolueiden välillä muuttuivat merkittävästi.

Itse olen viime kuukaudet seurannut mielenkiinnolla poliittista keskustelua maassamme. Onko annettuja lupauksia lunastettu? Onko päätöksentekokyky parantunut? Mitä kuuluu yhteiskuntasopimukselle – entäpä sote-ratkaisulle? Takana on toki vasta muutamia kuukausia uuden eduskunnan ja hallituksen toimikautta. Ehkä on kuitenkin oikeutettua kysyä, että onko edes orastavia positiivisia merkkejä näkyvissä. Itse en ole niitä vielä havainnut – ehkäpä joku on tarkkanäköisempi.

Tässä kirjoituksessani nostan esille kaksi ratkaisumallia, jotka liittyvät yhteiskuntasopimukseen sekä sote-ratkaisuun. Ehdottamani keinot ovat varsin radikaaleja ja luultavasti monien asiantuntijoiden mielestä täysin mahdottomia toteuttaa ja sellaisenaan alasammuttavia. Siitäkin huolimatta esitän ne kansalaiskeskustelun vauhdittamiseksi.

Yhteiskuntasopimuksen tarve on laajasti hyväksytty, mutta keinoista näyttää olevan erimielisyyttä. Sisäisen devalvaation tarpeesta on puhuttu paljon. Markka-aikana talouden ja vientiteollisuuden ongelmia ratkaistiin lukuisia kertoja markan devalvaation kautta, mutta yhteisvaluutta Euron aikana tilanne on kokonaan toinen. Nyt tarvitaan todellinen, vaikuttava ja vakauttava yhteiskuntasopimus. Sen osana Suomessa voisimme yksituumaisesti päättää sisäisestä devalvaatiosta, jossa alennettaisiin kaikkia palkkoja ja sosiaalitukia 5 %. Tähän ei sellaisenaan varmasti löydy yhteistä poliittista tahtoa – puhumattakaan ay-liikkeen tahdosta. Ratkaisun yksi avain voisi olla se, että näihin talkoisiin saataisiin mukaan kaikki merkittävät vähittäiskaupat. Heidän tärkeä roolinsa olisi laskea samanaikaisesti kaikkien suomalaisten tuotteiden vähittäishintoja samat 5 %. Tämä lisäisi merkittävästi kotimaisten tuotteiden kilpailukykyä ja sen kautta parantaisi suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia. Erinomaiset tutkivat journalistimme voisivat omalta osaltaan seurata, että 5 %:n hinnanalennus siirtyy kokonaisuudessaan kuluttajahintoihin. Se olisi myös kauppaliikkeiltä todellinen isänmaallinen teko, jollaisia tänä aikana tarvitaan.

Sote-keskusteluun haluaisin esittää vanhaa ratkaisua, koska ei kaikki vanha ja hylätty ole välttämättä pilaantunutta. Olen jo pitkän aikaa ihmetellyt, etteikö kukaan vakavissaan esitä vanhojen läänien palauttamista. Sote-ratkaisun synnyttäminen olisi mielestäni varsin luonnikasta vuosien 1960-1997 läänirakenteen pohjalta, jolloin maassamme oli 12 lääniä. Kun vuoden 1997 lääniuudistuksesta jäljelle jääneet kuusi lääniä lakkautettiin muutamia vuosia sitten, niiden tehtävät siirtyivät aluehallintovirastoille ja ELY-keskuksille. Voin olla väärässä, mutta itse en ole havainnut kovinkaan monia positiivisia muutoksia, jotka johtuisivat läänirakenteen purkamisesta. Päinvastoin läänien lakkauttamisen yhteydessä menetettiin tärkeä maaherrainstituutio, jollaista kaivattaisiin juuri tällaisena arvoköyhänä aikana. Toki maaherrojen sijasta meillä on maakuntajohtajat, mutta he eivät edusta samanlaista arvojohtajuutta kuin maaherrat aikanaan. Sote-ratkaisussa läänit voisivat toimia sopivan suuruisina palvelujen järjestämisalueina. Ruotsin mallin mukaisesti näillä alueilla voisi olla oma verotusoikeus.

Jään odottamaan parempia ratkaisuja. Keskustelu jatkukoon.

(Teksti julkaistu Aamulehdessä 21.10.2015)

Posted in Kirjoitukset and tagged , , .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *