Tampere4 – rehtoriblogi lokakuussa 2018

Tampere3-prosessi on kaartumassa kohti tärkeintä pistettä, kun uusi yliopisto syntyy vuodenvaihteessa. Nähtäväksi jää, kuinka kauan Tampere3-termi pysyy jokapäiväisessä käytössä – historiaan se toki tulee jäämään. Prosessin eri vaiheissa olen kuullut mainittavan useamman kerran, että meillähän on oikeastaan Tampere4, millä on viitattu korkeakoulujen ja yliopistollisen sairaalan läheiseen yhteistyösuhteeseen. Terveydenhuoltolaki määrittelee, että sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaa alueellaan tehtäväalansa […]

30-vuotinen SOTE – rehtoriblogi helmikuussa 2017

Olen mielenkiinnolla seurannut draamasarjaa nimeltään SOTE-uudistus, jota lähetetään kaikilla kanavilla ja yksityiskohtia paljastetaan vähitellen myös sanomalehtien kautta. Monet käsikirjoittajat ovat vakuuttaneet etukäteen, että loppukohtaus olisi onnellinen. Toki useat ovat sitä myös epäilleet. Minun näkökulmani voi olla jo valmiiksi vääristynyt. Sain työskennellä terveyskeskuksissa aikana, jolloin tietokoneet vasta ilmestyivät vastaanottohuoneiden pöydille. Potilaan mukana lääkärin eteen tuotiin ohuempi […]

SOTE-UUDISTUS: REVISITED

Hieman yli kolme vuotta sitten, syksyllä 2014 kirjoitin Sote-uudistuksesta mielipidekirjoituksen Aamulehteen. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta itse uudistus on edelleen valmisteluvaiheessa. Tässä välillä on tapahtunut monenlaisia käänteitä ja suurimpia niistä on suunnitelma maakuntauudistukseksi. Tavoitteena näillä kaikilla on ollut kustannusten kasvun hillitseminen sekä Sote-palvelujen parantaminen. Voi olla, että vielä jotkut uskovatkin näihin tavoitteisiin, mutta pahalta […]

Soten lyhyt oppimäärä

Eduskuntapuolueet ottivat yksituumaisesti sote-lain parlamentaariseen valmisteluun vuosi sitten keväällä. Kuntarakenteiden uudistaminen oli epäonnistunut ja sen jälkeen ennusmerkit myös sote-lain osalta olivat huonot. Valmistelun lopputulos jäi historiaan: esitys sote-järjestämislaiksi kaatui eduskunnassa perustuslaillisiin ongelmiin. Poliittinen valmistelu sai mahdollisuuden, mutta se epäonnistui lopullisen päätöksen osalta. Sote-lain jatkotyöstäminen kannattaisi tehdä uudessa asiantuntijaryhmässä, jossa eri sektorien parhaat asiantuntijat käyvät vielä […]

SOTE-uudistuksesta

(Lyhennetty versio artikkelista julkaistu Aamulehdessä 3.10.2014) Sunnuntain 28.9. Aamulehti uutisoi etusivulla: ”Piileekö uudistuksessa yllättävä palkkapommi?” Artikkelissa epäiltiin, että sote-uudistuksen säästöt voivat huveta työntekijöiden palkkojen harmonisointiin ja uudistuksessa päätöksentekovalta karkaa yhä kauemmaksi kuntalaisten ulottuvilta. Nämä epäilyt voivat osoittautua vielä todeksi. Sote-järjestämislain perusteista päästiin yhteisymmärrykseen parlamentaarisessa valmisteluryhmässä kesäkuussa 2014. Uudessa mallissa on erotettu palvelujen järjestäminen ja niiden […]