Toteutetaan yliopistouudistus 2.0

Osaamisen edistäminen on Kokoomuksen uuden strategisen vaaliohjelman keskeinen tavoite. Siinä on osuttu asian ytimeen. Kokoomus on puolue, jossa koulutusta, tutkimusta, tuotekehitystä ja niistä kumpuavaa yrittämistä arvostetaan. Yhtenä keinona tuon tavoitteen saavuttamiseksi mainitaan, että Kokoomus haluaa toteuttaa yliopistouudistuksen 2.0.

Olen itse ollut yliopistoyhteisön jäsen pian 30 vuotta. Tänä aikana olen nähnyt voimakkaasti muuttuneen yliopiston. Yksi suurimpia muutoksia on ollut siirtyminen yritysmäisempään toimintakulttuuriin. Yliopistojen tulokset mitataan ennen kaikkea tuotettujen tieteellisten julkaisujen määränä ja laatuna sekä suoritettujen tutkintojen määränä. Näiden lisäksi on muitakin kriteerejä kuten esimerkiksi myönnettyjen patenttien lukumäärä sekä hankitun ulkopuolisen rahoituksen määrä. Jos tutkimusryhmän vetäjä – usein professori – menestyy näiden kriteerien täyttämisessä, on tiedossa paremmat mahdollisuudet uuden ulkopuolisen rahoituksen saamisessa. Jos aikaisemmat meriitit ovat vähäiset – kuten usein nuorilla tutkimusryhmien johtajilla – ensimmäisen merkittävän tutkimusrahoituksen saaminen on erittäin vaikeaa. Uudessa yliopistossa tulee olla selkeät, ei ylimitoitetut määrälliset ja laadulliset tavoitteet opetukselle ja tutkimukselle. Tutkimusrahoituksen hakeminen tulisi tapahtua mahdollisimman pitkälle ns. yhden luukun periaatteella. Olisi hyvä, jos säätiöt merkittävinä tutkimuksen rahoittajina yhdenmukaistaisivat lisää hakuohjeitaan ja –aikojaan. Parhaimmassa tapauksessa tutkimusryhmän johtaja voisi hakea tutkimusrahoitusta yhdellä hakemuksella samanaikaisesti useasta lähteestä.

Kielentutkija Janne Saarikivi kirjoitti HS:n kolumnissaan syksyllä 2014: ”Yliopisto on älykkäiden ihmisten yhteisöksi typerä organisaatio. Jos it-yritys rekrytoi kovapalkkaisen koodaajan, he panevat hänet koodaamaan. Tutkijakoulutuksen saaneet kovapalkkaiset professorit tutkivat vain vähän. Tutkimisen asemasta he käyttävät aikaansa siitä raportoimiseen, mitä ovat tehneet, ja sen kertomiseen, mitä he tutkisivat, jos voisivat.” Tämä ongelma on todellisuutta tämän päivän yliopistossa. Suuri osa tutkimusryhmien johtajien ajasta kuluu erilaiseen raportointiin ja aina yhtä yllättävien tietojärjestelmien kanssa puuhasteluun. Uudessa yliopistossa on panostettava siihen, että professorit voivat keskittyä opettamiseen ja tutkimiseen. Lisäksi heillä tulisi olla apuna tohtorikoulutettuja nuorempia tutkijoita, jotka samalla meritoituvat omien tutkimusryhmien perustamiseen.

Viime aikoina on keskusteltu yliopistojen määrän vähentämisestä. Lukumäärän vähentäminen ei saa olla itsetarkoitus yliopistouudistuksessa 2.0. Se on perusteltua, jos tuloksena syntyy tehokkuutta eli parempia tuloksia samalla kustannuksissa säästäen sekä parempaa kilpailukykyä kansallisesti ja kansainvälisesti. Suomessa on 14 yliopistoa. Uskon vahvasti, että tätä lukumäärää on mahdollista vähentää. Yliopistojen yhdistäminen on kuitenkin tehtävä maltilla, koska yliopistoilla on myös merkittävä alueellinen rooli. Kaikkein parasta olisi, että yhdistäminen lähtisi yliopistojen omasta aloitteesta – ei pakottamalla.

Millainen olisi ihanneyliopisto, johon yliopistouudistus 2.0:n tulisi tähdätä? Uusi yliopisto olisi kansainvälisesti merkittävä tiedeyliopisto, jossa annetaan tutkimukseen perustuvaa korkeatasoista opetusta. Ihanneyliopiston tutkinto-ohjelmiin olisi runsaasti hakijoita ja sinne valittaisiin hakijoiden joukosta parhaimmat ja motivoituneimmat opiskelijat. Se toteuttaisi runsaasti koulutusvientiä ulkomaille. Rekrytointi olisi aktiivista ja avoinna oleviin toimiin olisi runsaasti korkeatasoisia hakijoita sekä Suomesta että ulkomailta. Uudelle tutkimusryhmän johtajalle tarjottaisiin aloituspaketti kolmeksi vuodeksi, johon kuuluisi riittävä perusrahoitus ja tutkijan toimet työn käynnistämiseksi. Työntekijöiden urakehitystä edistettäisiin aktiivisella jatko- ja täydennyskoulutuksella. Työntekijöiden ja opiskelijoiden työhyvinvoinnista huolehdittaisiin esimerkillisesti. Yliopiston hallinto olisi selkeä ja samalla joustava. Hallintoon liittyvät tietojärjestelmät olisivat toimivia ja niitä käyttäisivät pääasiassa muut kuin tutkijat ja opettajat. Tuollaisella yliopistolla olisi edellytyksiä kansainväliselle huipulle laatuvertailuissa. Pääsemmekö sinne? Se riippuu meistä suomalaisista, valtion taloudesta ja oikeista päätöksistä.

Posted in Kirjoitukset and tagged , , , , , .

3 Comments

  1. Yliopistojen uudistaminen on varmasti tärkeää, mutta unohtaako Kokoomus nyt kaikissa ulostuloissaan ammattikorkeakoulut tarkoituksella vaiko onko tässä käynyt nyt lapsus?

    Tärkeimpiä asioita opiskelijaliikkeelle ovat sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen rahoituksen turvaaminen, opiskelun maksuttomuus, opintotuen säilyminen vähintään samalla tasolla sekä YTHS:n aseman turvaaminen ja korkeakouluopiskelijoiden yhdenvertaisuuden varmistaminen laajentamalla YTHS:n palvelut myös ammattikorkeakouluopiskelijoille.

    Opiskelijat kaipaavat todellisia tekoja, eivät kauniita ajatuksia. #koulutuslupaus – kampanjan kaikki tavoitteet ovat selkeitä ja helposti mitattavia. Kokoomus, korjaa kurssi ja tee #koulutuslupaus!

  2. Uusi ammattikorkeakoululaki on tullut voimaan juuri tämän vuoden alussa. Itse ajattelen, että nyt on ammattikorkeakoulujen osalta sopiva aika rauhoittaa tilannetta ja antaa opettajien ja opiskelijoiden keskittyä työntekoon. Itse kannatan yliopistojen vapaaehtoisia yhdistymisiä. Ammattikorkeakouluja en olisi ainakaan nykytietoni perusteella yhdistämässä yliopistoihin. Yliopistojen ja AMK:n tehtävät ja profiilit ovat niin erilaisia. AMK:n osalta on tärkeää turvata ja parantaa perusrahoitusta kuten yliopistojenkin osalta toivottavasti tapahtuu.Suomi saadaan nousuun vain työn kautta. Sitä varten tarvitsemme täällä korkeinta mahdollista osaamista, ja siinä ammattikorkeakoulujen rooli on tärkeä.
    Parissa ammattikorkeakoulussa on kokeiltu YTHS:n terveydenhuoltoa, mutta kokeilutkin ovat päättyneeet. En tiedä kokeilun tuloksia, mutta epäilemättä YTHS olisi paras organisaatio järjestämään AMK-opiskelijoiden terveydenhuoltoa vastaavasti kuin yliopistoissa tapahtuu.

  3. Tutkimus ei voi olla itsetarkoitus vaan sen pitäisi tuottaa innovaatioita, uusia ratkaisuja ja tuotteita, joille on oikeassa elämässä tarvetta. Sitä kautta syntyy bisnestä, bruttokansantuotetta, vientiä, palkkoja, verotuloja ja kykyä ylläpitää myös heikommin menestyvien pärjäämistä elämässään. En tunne tutkimuksen tuloksellisuuden seurantajärjestelmiä, mutta epäilen, että tutkija ja tutkimusyksikkö saa näperrellä aika pitkään monia nollatutkimuksia ennen kuin rahoitus suljetaan. Tutkijan työ ei saa olla suojatyöpaikka. Siitäkin pitää saada potkut jos tulosta ei tule.
    Suomi on pieni kansakunta ja maailmantaloudellinen merkitys Kreikan tasoa. Pienen maan täytyisi olla erityisen kriittinen sen suhteen, mihin vähät resurssit laitetaan.
    Koulutus myös yliopistoissa on jämähtänyt viime vuosisadalle. Tarvitaan isot ja kalliit kiinteistöt, kiinteistöjen siivous, lämmitys ja muu huolto, luennoitsijat saleihin ja vielä paikan päälle opiskelijat. Teoriaopetuksen voi hoitaa nykyään verkon kautta. Opetusvideoita, harjoitusmateriaaleja, sähköisiä tenttejä. Näin voisi opiskella kuka vaan. Ei tarvitsisi rajoittaa sivistymistä pääsykokeen läpäisseisiin, koska opetuksen kustannus putoaa murto-osaan nykyisestä. Varsinaiset tutkinnon suoritukseen vaadittavat suoritukset ja käytännön harjoitukset olisivat maksullisia. Erilaisia oppilaitoksia voidaan karsia merkittävästi ja silti oppiminen on mahdollista entistä useammalle ja yhteiskunnalle edullisemmin.
    Yliopistojen saama opetuksen rahoitus pitäisi tulla opiskelijan kautta… ikään kuin lukukausimaksuina. Jos tässä maassa halutaan jatkaa sosialistista talouskokeilua opetuksessa edelleen, silloin yhteiskunta maksaa lukukausimaksun. Näkisin kuitenkin parempana, että opiskelija maksaisi itse ainakin osan opetuksen kuluista ( siis niistä valvotuista kuulusteluista ja käytännön harjoituksista, nettiopetus olisi ilmaista kaikille koska se skaalautuu hyvin pienillä kustannuksilla ). Näin myös opetus saataisiin normaalin taloudellisen kilpailun piiriin ja opetuksen maksullisuus opiskelijalle lisäisi opiskelijoiden motivaatiota opiskella sekä kriittisyyttä opetuksen tason suhteen. Ei tarvitsisi keinotekoisesti rajoittaa opiskeluaikoja, koska opiskelun kustannus opiskelijalle motivoi nopeaan suoriutumiseen ja toisaalta pitkäkään opiskelu ei lisäisi kustannuksia yhteiskunnalle. Opiskelija voi esimerkiksi opiskella hitaammin ja olla töissä ja maksaa veroja koko ajan.
    On mukava huomata, että Parkkilakin yliopistoihmisenä näkee yliopistojen määrän vähentämisen mahdollisena. Kannattaa muistaa, että on maita, jossa yhdessä yliopistossa on enemmän opiskelijoita kuin koko suomessa yhteensä. Toki toimipisteitä voi olla useita, mutta turha moninkertainen hallinnollinen organisaatio on tarpeeton.
    Koulutuksen tarjonnassa tulisi huomioida myös työllistyminen. On turha kouluttaa aloille, joissa töitä ei ole eikä tule.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *