Venäjä – uhka vai mahdollisuus?

Viime päivinä Boris Nemtsovin murhan jälkeen on tiedotusvälineissä ollut paljon keskustelua Venäjän tilanteesta. Monet ovat miettineet, mikä on ollut Venäjän poliittisen johdon rooli tuossa väkivallanteossa vai onko sillä ollut suoraa roolia lainkaan. Rikos on tapahtunut, ja tällä hetkellä olisi tärkeintä varmistaa puolueeton ja perusteellinen tutkinta, jotta murhasta vastuussa olevat saavat heille kuuluvan rangaistuksen. Siitäkin ollaan toki montaa mieltä, onko puolueeton ja perusteellinen tutkinta Venäjän nykytilanteessa edes mahdollista.

Mitä ovat länsimaiden keinot vaikuttaa demokratian kehitykseen Venäjällä? Europarlamentaarikko Heidi Hautala radiohaastattelussa totesi aivan oikein, että länsipoliitikkojen tulee jatkossa tavata venäläisiä oppositiopolitikkoja yhtä lailla kuin vallassa olevia, ja tällä tavoin osoittaa kannatuksensa demokratiakehitykselle. Mielestäni olisi myös suuri virhe eristää Venäjä nurkkaan kaikkien niiden virheiden takia, jotka liittyvät Ukrainan alueiden miehitykseen tai opposition tukahduttamiseen. On paljon parempi pitää auki aktiivinen keskusteluyhteys myös niihin vallanpitäjiin, jotka toistaiseksi ovat olleet demokratiakehityksen osalta hidasoppisia.

Suomi on aktiivisen EU-jäsenyyden kautta vakiinnuttanut paikkansa länsimaisten yhteiskuntien ytimessä, mutta samanaikaisesti myös ylläpitänyt hyviä suhteitaan itäiseen naapurimaahan. Toivon tämän yhteistyön jatkuvan tulevaisuudessakin. Taloudellisesti Venäjä on edelleen suuri mahdollisuus suomalaisille yrityksille. Meidän suomalaisten tehtävä on vaikuttaa positiivisesti demokratiakehitykseen Venäjällä – yrittää korjata sitä mikä siellä on rikkoutunut. Mahdollisuutemme ovat rajalliset, mutta erityisen rauhallisena rajanaapurina meillä on kuitenkin myös erityisasema. Pidetään siitä kiinni.

Posted in Kirjoitukset and tagged , , , , .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *