Kuluva vuosi on yliopistojen taloudelle haastava. Vuosi sitten, vaalien edellä vakuuteltiin monesta suunnasta, että korkeimpaan opetukseen ja tutkimukseen kannattaa panostaa talouden ongelmista huolimatta. Nämä vakuuttelut kuitenkin unohtuivat nopeasti, ja vuoden 2016 budjetin osalta yliopistolaitos joutui juustohöyläyksen kohteeksi. Viime vuonna tiedotusvälineiden kautta raportoitiin toistuvasti yhteistoimintaneuvotteluista yliopistoissa, joita on näihin aikoihin saakka pidetty turvallisina ja vakaina työnantajina. Vastikään Helsingin yliopistosta ilmoitettiin satojen työntekijöiden vähennyksistä. Jos tarkastelemme eduskunnan hyväksymiä budjettilukuja opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle viime vuosien aikana, voimme todeta niiden olleen suhteellisen vakaalla tasolla – noin 6,7-6,8 miljardin euron luokkaa. Miksi sitten korkeakoulut eivät tunnu pärjäävän, onko opetusministeriön hallinnonalalla siirretty rahaa korkeakouluilta muualle vai onko kyseessä pelkästään valittaminen valittamisen ilosta? Pelkästä valittamisesta ei ole kysymys. Verrattuna jo ennestään tiukkaan viime vuoteen, yliopistojen suora budjettirahoitus vähenee vuonna 2016 noin 80 miljoonaa euroa ja Suomen Akatemian myöntövaltuudet noin 10 miljoonaa euroa. Tekesin kautta jaettu tutkimus- ja tuotekehitystuki vähenee noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriön kautta myönnetty valtion tutkimusrahoitus (VTR) terveyden tutkimukseen on romahtanut 16 vuoden aikana kolmasosaan. Poliitikkojen paljon mainostamat kärkihankkeet tuovat toki lohtua näihin negatiivisiin lukuihin, mutta ne eivät pysty korvaamaan aikaisempia ja uusia menetyksiä kuin osittain. Monet – itseni mukaan lukien – ovat todenneet, että 1990-luvun lama selätettiin panostamalla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nykyinen lama, vientimarkkinoiden ongelmat ja maailmantalouden yleinen epävarmuus sallivat nyt vain hyvin vähäisen talouden liikkumatilan. Ilman merkittäviä rakenteellisia muutoksia, lisäpanostukset tapahtuisivat velkarahalla. Valtion velan määrä ei kuitenkaan salli juurikaan lainanoton lisäämistä. Nykyisessä yli 100 miljardin euron valtion velassa riittää maksettavaa myös tuleville sukupolville. Siksi on ymmärrettävää, että poliitikot tarttuvat herkästi yksinkertaisimpaan ratkaisuun eli menoleikkauksiin. Niiden vaikutusten vähentämiseksi meidän on tutkijoina tehtävä se mitä hyvin osaamme tutkimisen ja julkaisemisen lisäksi: Hankimme ulkopuolista rahoitusta mahdollisimman paljon ja monista lähteistä. Koska suomalainen tutkimusrahoitus on varsin rajallista, on entistäkin tärkeämpää osallistua kansainvälisiin rahoitushakuihin. Pitkällä tähtäimellä yksi osa kokonaisratkaisua on suomalaisen korkeakouluverkoston harventaminen – mieluiten korkeakouluja yhdistämällä. Lisäksi niiden tehtäviä profiloidaan aikaisempaa tarkemmin. Korkeakoulujen yhdistämistä ja profilaatiota tamperelaiset korkeakoulut ovat aloittaneet eturintamassa. Se on meidän mahdollisuutemme, vaikka siinä riittääkin haastetta. Sanokaamme Tuntemattoman sotilaan kapteeni Kaarnaa mukaillen: ”Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.”
top of page
Recent Posts
See AllArvoisat kollegat, hyvät naiset ja herrat! Minulla on ilo tuoda Tampereen Lääkäriseuran 125-vuotisjuhlaan Tampereen yliopiston...
60
Uusi koronavirusvariantti Omikron on aiheuttanut valtavan uutismyrskyn kaikkialla maailmassa. On sanottu, että se on kenties helpommin...
685
bottom of page
Comments