(Lyhennetty versio artikkelista julkaistu Aamulehdessä 3.10.2014)
Sunnuntain 28.9. Aamulehti uutisoi etusivulla: ”Piileekö uudistuksessa yllättävä palkkapommi?” Artikkelissa epäiltiin, että sote-uudistuksen säästöt voivat huveta työntekijöiden palkkojen harmonisointiin ja uudistuksessa päätöksentekovalta karkaa yhä kauemmaksi kuntalaisten ulottuvilta. Nämä epäilyt voivat osoittautua vielä todeksi.
Sote-järjestämislain perusteista päästiin yhteisymmärrykseen parlamentaarisessa valmisteluryhmässä kesäkuussa 2014. Uudessa mallissa on erotettu palvelujen järjestäminen ja niiden tuottaminen toisistaan. Järjestämisvastuu tulee olemaan viidellä sote-alueella. Pirkanmaan osalta sote-alueeseen kuuluisivat Pirkanmaan lisäksi Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme ja mahdollisesti myös Päijät-Häme. Sote-alueen kuntayhtymä vastaa siitä, että sen alueella asukkaat ja muut palveluihin oikeutetut saavat tarvitsemansa palvelut. Palvelujen tuottamisvastuu on kunnalla tai kuntayhtymällä. Sote-alue tekee päätöksen siitä, mitkä kunnat ja kuntayhtymät ovat tuottamisvastuussa. Ne voivat järjestämispäätöksen mukaisesti edelleen tuottaa palveluja itse tai hankkia palveluja myös muutoin. Uudistuksen keskeisenä keinona nähdään sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollisimman laaja yhteistyö, jossa perus- ja erikoispalvelu muodostavat ehjän palvelukokonaisuuden. Edellä kuvattu suunnitelma vaikuttaa ensilukemalta vakuuttavalta. Olennaista on kuitenkin kaksi kysymystä: 1) Saavatko ihmiset viivytyksettä ne sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, joita he tarvitsevat? 2) Mitä tämä maksaa?
Suomalaisessa järjestelmässä kunnilla on keskeinen rooli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa. On vääjäämätön tosiasia, että nykyinen kuntarakenne on aikansa elänyt. Kuluvan vaalikauden alkupuolella puolueet kamppailivat kuntauudistuksen sisällöstä ja aikataulusta. Keskustelu kilpistyi ns. pakkoliitoksiin ja koko kuntarakenneuudistus hiipui lähes pöytälaatikkopuheiden tasolle. Seuraavaksi keskustelu kohdistui sote-uudistukseen. Tämähän oli tietysti luontevaa, koska sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan osuus on noin 12.8 miljardia euroa valtion vuosimenoista, joiden kokonaissumma on noin 53.7 miljardia euroa. Kuten jo edellä mainitsin, sote-järjestämislain perusteista saatiinkin puolueiden toimesta ratkaisu. Tässä tapahtui kuitenkin niin, että noustiin n.s. latvasta puuhun. Kuntarakenneasia olisi pitänyt ratkaista ensin ja sote-asiat sen jälkeen. Tampereen konsernijohtaja Juha Yli-Rajala totesikin Aamulehden haastattelussa, että ”sote-uudistus tehdäänkin sen takia, että pienet kunnat saivat säilyttää itsenäisyytensä. Nyt palvelut ja päätökset karkaavat kauas kuntalaisista.” Historia on osoittanut, että mammuttiorganisaatiot toimivat harvoin sujuvasti eivätkä ole tehokkaita. Aamulehden artikkelin otsikossa mainittu palkkojen harmonisointi on mammuttiorganisaation ongelma. Ei ole kovinkaan vaikea ennustaa, että palkkojen harmonisointi lisää myös lääkäripulaa syrjäseuduilla. Järkevät kuntaliitokset olisivat mahdollistaneet nykyistä suuremmat järjestämis- ja tuottamisyksiköt ja samalla olisi kuitenkin vältetty mammuttiorganisaatioon liittyviä ongelmia.
Mitä pitäisi tehdä, jotta suomalaiset saisivat tulevaisuudessa viivytyksettä kaikki tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja nämä palvelut voitaisiin lisäksi tuottaa mahdollisimman edullisesti? Esitän tässä listan muutamista esimerkeistä, jotka veisivät oikeaan suuntaan.
Työikäisten ja –kuntoisten sosiaaliturva vastikkeelliseksi (Ks. Iiro Viinasen haastattelu Aamulehdessä 28.9.).
Asennemuutos kotihoitopalvelujen järjestämiseen. Kuntien/kuntayhtymien omien palvelujen lisäksi tulisi käyttää entistä enemmän myös yksityisten sosiaalipalveluja tarjoavien yritysten asiantuntemusta. Kotihoito on laitoshoitoa edullisempaa ja useimmiten myös hoidettavien oma toive.
Lääkäreiltä ylimääräinen hallintokuorma pois ja aikaa enemmän potilaiden tutkimiseen ja hoitoon.
Näyttöön eli tutkittuun tietoon perustuvat hoitoratkaisut.
Turha byrokratia pois sairaanhoitajien työstä.
Lisäpanostukset lääkärien ja hoitajien koulutuksen laatuun.
Terveydenhuollon yksiköt tehokkaampaan käyttöön. Esimerkiksi yksityislääkärit voisivat pitää iltavastaanottoja terveyskeskuksissa ja samalla he tuottaisivat vuokratuloja kunnille/kuntayhtymille.
Potilaiden asioiden hoito yhdellä käynnillä mahdollisimman valmiiksi. Näin vältetään turha useiden käyntien ketjutus.
Suomalaisten alkoholinkäyttöön liittyvät haittakustannukset ovat arviolta noin 1.3 miljardia euroa vuodessa. Tehokkaampi puuttuminen tähän eri keinoilla toisi merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon alalla.
Otetaan käyttöön yksi yhteinen, käyttäjäystävällinen potilastietojärjestelmä kaikilla sote-alueilla.
Poistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon pullonkauloja. Vuoroaan kuukausia odottava asiakas/potilas on kallis yhteiskunnalle – puhumattakaan siitä mikä on inhimillistä yksilöä kohtaan.
Sujuva jatkohoito- ja kuntoutuspaikan järjestäminen potilaille.
Mahdollisimman suoraviivainen ja yksinkertainen hallinto sote-alueelle.
Palkitsemisjärjestelmä, jossa palkitaan parhaiten toimivat sote-palveluiden tuottajat.
Comentários