Kerrankin mielenkiintoinen dokumentti: Jari Tervon ”Kylmän sodan Suomi.” Siinä kuvattiin suomettumista ilmiönä ja sen historiallista taustaa ja seurauksia.
Itse olen elänyt lapsuuteni 1970-luvulla ja äänestysikä koitti 1980-luvun puolivälissä. Oli mielenkiintoista seurata dokumentista idänpolitiikan eri vaiheita, joissa oli kuvattu paljon tuttuja tapahtumia ja henkilöitä, joista itse luin aikoinaan Kaleva-lehdestä ja kuulin uutisista. Minun näkökulmani on tietysti äärettömän kapea eikä myöskään kata kaikkia niitä vuosikymmeniä, jolloin Suomi oli melko vahvasti Neuvostoliiton kontrollissa. Politiikka kuitenkin kiinnosti sieltä 70-luvulta lähtien. Minulle tuotti suurta hupia lukea taistolaisten Tiedonantaja-lehteä sekä Neuvostoliitossa painettua Neuvosto-Karjala-lehteä. Lisäksi samanlaisia tunteita nostattivat lyhytaalloilta kuuluneet Moskovan radion suomenkieliset uutiset, jotka edustivat neuvostopropagandaa pahimmillaan. Samoihin aikoihin kylän sivukirjastosta löytyi muutama "kielletty" kirja: Arvo Poika Tuomisen Kremlin kellot sekä Unto Parvilahden Berijan tarhat, jotka luin läpi. Kaikesta tästä seurasi, että nuoren pojan poliittiset mielipiteet muotoutuivat lievästi sanoen neuvostokriittisiksi.
Toisenlaista neuvostokokemusta edusti se, että hyvin nuorena pääsin metsäteillä kokeilemaan autolla-ajoa ja alla kulkuneuvona oli tietystikin perheemme luottomenopeli, jonka takaikkunassa komeili tarra: ”Lujaa laatua Lada.” Jälkikäteen täytyy kyllä antaa kiitosta Toljattiin Ladan tehtaille, että laite ei – kumma kyllä – kertaakaan jättänyt tielle, vaan uskollisesti kuljetti perhettämme pitkin Suomea etelään ja pohjoiseen.
En voi sanoa olleeni lapsena mikään kekkosfani, vaan elin aikaa, jolloin presidentti = Kekkonen. Mielenkiinnolla luin 80-luvun alussa Tamminiemen pesänjakajat -kirjaa – moneen kertaan. Siinä kuvatuista mahdollisista presidenttikandidaateista itse panin toivoni Harri Holkeriin, jonka nimen alle oli kirjoitettu ”Kokoomuksen mannekiini.” Ingressiin oli puolestaan kirjoitettu ennustus: ”Kokoomuslaisen on lähes yhtä vaikeaa päästä presidentiksi kuin kommunistin.” Lopputulos oli, että koulukirjani oli päällystetty tarroilla, joissa luki ”Harri Holkeri turvaa kansakunnan linjan” sekä toisenlaisilla tarroilla, joissa oli Holkerin allekirjoitus. Niin hyvin oppi meni perille, että vielä tänäkin päivänä osaan kohtuullisen hyvin jäljentää Harri Holkerin allekirjoituksen.
Yhteistyöhön itänaapurin kanssa kuului kiinteästi bilateraalikauppa, jossa Neuvostoliitosta tuotiin erityisen paljon raaka-aineita ja Suomesta vietiin Neuvostoliittoon valmiimpia tuotteita. Tervon ohjelmassa tätä kuvattiin siirtomaakaupaksi. Oli miten oli, mutta viimeisin kokemukseni tästä bilateraalikaupasta liittyi oppialaani, jonka tuloksena Suomeen saatiin Neuvostoliitosta isohko lähetys luurankoja lääketieteen opetukseen. Siitä kerron tarkemmin ehkä muistelmissani, mutta niitä saatte vielä tovin odottaa.