top of page

Uudella asenteella talous nousuun

Writer: Seppo ParkkilaSeppo Parkkila

Suomen talouden yhden tärkeän peruspilarin muodostavat yritykset. Maassamme on monenlaisia ja –kokoisia yrityksiä. On suuria ja pieniä osakeyhtiöitä, yksityisiä elinkeinonharjoittajia, avoimia yhtiöitä, kommandiittiyhtiöitä, osuuskuntia jne. Kaikkiaan Suomessa on reilut puoli miljoonaa aktiivista, verottajan rekisterissä olevaa yritystä. Nämä työllistävät valtavan joukon suomalaisia ja monet toimivat aktiivisesti myös ulkomaankaupan alalla tuoden tärkeitä vientituloja Suomeen.

Viime vuosien taloudellinen lama on ollut vaikea monille yrityksille. Se on ollut jo nyt pidempi kuin 1990-luvun erittäin syvä, pankkikriisiin liittynyt lama. Nykyiset talouden ongelmat ovat edelleen pahentuneet viime kuukausina epävarman kansainvälisen tilanteen takia. Suomesta on karannut merkittävästi työtä ulkomaille. Sitä vastoin ongelmat – työttömyys mukaan lukien – ovat jääneet jäljelle. Tässä taantumassa lukuisat yritykset ovat olleet vaikeassa tilanteessa, mikä on johtanut YT-neuvotteluihin ja irtisanomisiin. Suomessa on kahden viime vuoden aikana irtisanottu yhteensä noin 30.000 työntekijää. Näiden ongelmien taustalla on kansainvälisen taantuman lisäksi monia tekijöitä. Yrityksiä niistä on turha syyttää, koska ne ovat yleensä hoitaneet oman osuutensa hyvin ja niiden tärkeä tehtävä on eri keinoilla turvata oma kilpailukyky taantumankin keskellä.

Suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantaminen on ratkaisevaa koko yrityssektorin ja sen kautta koko valtiontalouden kannalta. Meidän työlainsäädäntömme on tiukka. On toki tärkeää, että työntekijällä on hänelle kuuluvat perusoikeudet. Voidaan kuitenkin aiheellisesti kysyä, eikö olisi kaikkien kannalta järkevämpää edesauttaa erityisesti nuorten työllistämistä – vaikkapa hieman pienemmällä palkallakin. Työllistämiseen liittyvä byrokratia on minimoitava. Nuorten työllistyminen paranisi luultavasti hyvin merkittävästi, mikäli työnantajille annettaisiin vapaa sopimusoikeus 15-18-vuotiaiden palkkaamiseksi työaikalain puitteissa. On luonnollisesti eräitä kiellettyjä ja vaarallisia töitä, joihin näitä nuoria ei lain mukaan saa palkata ja näin tulee olla jatkossakin. Ammattiyhdistysliikeen jäsenmaksujen verovähennysoikeus on poistettava, koska se ei sellaisenaan edistä tämän yhteiskunnan hyvinvointia, talouskasvua tai työllistymistä juuri millään tavalla.

Maamme talous- ja veropolitiikkaa sekä työmarkkinoita on uudistettava rohkeasti eikä pelkästään perinteisillä keinoilla. Teknologiateollisuuden tilanneraportti 3/2014 on karua luettavaa: ”Veroja ja maksuja on nostettu viime vuosina merkittävästi Suomessa. Tästä huolimatta julkinen sektori velkaantuu edelleen hurjaa vauhtia. Lisäkiristykset heikentävät jatkossakin yritysten kilpailukykyä sekä kansalaisten ostovoimaa.” Samassa raportissa esitetään useita tehokkaita ehdotuksia uudistustyöhön, joka on välttämätöntä taloutemme parantamiseksi. Elinkeinoelämä ei enää kykene rahoittamaan riittävästi julkista sektoria. ”Rakenteelliset uudistukset ovat välttämättömiä. Koulutuksen ja osaamisen määrärahojen riittävyys tulee turvata, koska niillä on merkittävä vaikutus Suomen kilpailukykyyn. Julkisen sektorin leikkaukset onnistuvat, kun samanaikaisesti parannetaan työnteon, yrittämisen, omistamisen ja investointien kannusteita.” Olennaista on juuri kannustaa työntekoon, yrittämiseen, omistamiseen, investoimiseen sekä myös korkeimpaan mahdolliseen osaamiseen. Tämän kautta myös julkiset palvelut kehittyvät oikeaan suuntaan. Koko yhteiskunnan osalta tarvitaan asennemuutos, jossa työikäisiä kannustetaan entistä vahvemmin töihin. Yhteiskunnan erityinen tuki on kohdistettava heikoimmassa asemassa oleviin, eli lapsille, vanhuksille, sairaille ja vammaisille. Myös opiskelijoille pitää turvata riittävät taloudelliset resurssit opiskelua varten, jotta opiskeluajat pysyvät kohtuullisina. Eläkeikärajaa tulee nostaa useimmilla aloilla. Senioriväestön kokemusta ja osaamista kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon yhteiskuntamme kehittämisessä. Keinoja on monia – tarvitaan vain selkeitä päätöksiä!

 
 

Recent Posts

See All

Mikä OMIKRON?

Uusi koronavirusvariantti Omikron on aiheuttanut valtavan uutismyrskyn kaikkialla maailmassa. On sanottu, että se on kenties helpommin...

Comments


WP_20190727_12_02_33_Pro.jpg
bottom of page