Olen mielenkiinnolla seurannut draamasarjaa nimeltään SOTE-uudistus, jota lähetetään kaikilla kanavilla ja yksityiskohtia paljastetaan vähitellen myös sanomalehtien kautta. Monet käsikirjoittajat ovat vakuuttaneet etukäteen, että loppukohtaus olisi onnellinen. Toki useat ovat sitä myös epäilleet. Minun näkökulmani voi olla jo valmiiksi vääristynyt. Sain työskennellä terveyskeskuksissa aikana, jolloin tietokoneet vasta ilmestyivät vastaanottohuoneiden pöydille. Potilaan mukana lääkärin eteen tuotiin ohuempi tai paksumpi nippu papereita, joista oli etsittävä olennaisimmat taustatiedot. Siihen aikaan ei puhuttu horisontaalisesta eikä vertikaalisesta integraatiosta saati palveluseteleistä. Silloin asiakkaita kutsuttiin potilaiksi ja potilaat kutsuivat lääkäriä tohtoriksi, vaikka oman nimen alle kirjoitettiin ”CMVSTKL” eli lääketieteen kandidaatti vs. terveyskeskuslääkäri. Potilaat hoidettiin sen aikaisten suositusten mukaisesti ja monet paranivatkin. Nykyisin voidaan hoitaa entistä sairaampia ihmisiä ja entistä pidempään. Yksi lisähaaste on väestön ikärakenne, joka on kiistatta erittäin hälyttävä. Vastikään lehdet uutisoivat, että tätä vauhtia viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067. Käsittääkseni tuohon vuosilukuun on vielä suomalaisilla jonkinlainen vaikuttamismahdollisuus – ainakin toivon niin. On myös selvää, että uudet hoitomuodot ja hyvä sosiaaliturva aiheuttavat valtavia kustannuksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomen terveydenhuoltomenot vuonna 2014 olivat 19,5 miljardia euroa. Niiden suhde bruttokansantuotteeseen on samaa luokkaa kuin useissa muissa länsimaissa, mutta selvästi pienempi kuin esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa, puhumattakaan Yhdysvalloista. Menojen jatkuva kasvu on kuitenkin huomattavaa ja sen pysäyttämiseen SOTE-uudistusta on rakennettu. Kuinka uusi SOTE-ratkaisu pitäisi siis rakentaa, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä? Taitaa olla niin, että hyvät neuvot on jo annettu ja ainoastaan kalliita neuvoja on jäljellä. Suorastaan malttamattomana odotamme valinnanvapautta ja maakuntien tehtäviä koskevia lakiluonnoksia, jotka lähikuukausien aikana tulevat lausunnoille. Niitähän on tulossa muutaman tuhannen sivun verran. Ollaan sitten sen jälkeen jälkiviisaita – sehän on tunnetusti parasta viisautta. On SOTE:a rakennettu ennenkin ja etsitty suurempia kokonaisuuksia myös Pirkanmaalla. Vuonna 1886 piirilääkäri Klaes Fridolf Printz kirjoitti Duodecim-lehdessä sairastuvan perustamisesta Ruoveden pitäjässä: ”Valiokunnan huoleksi jätettiin sitäpaitse tiedustaa Virtain ja Kurun kunnilta, olivatko ne halukkaita ottamaan osaa rakennuskustannuksiin, edellinen 1000:lla ja jälkimmäinen 500:lla markalla, jos saisivat 25 vuodeksi oikeuden vapaasänkyyn, edellinen 2:lle ja jälkimmäinen 1:lle varattomalle potilaalle, joissa ei ollut tarttuvaa tautia, tai jotka eivät olleet parantumattomia.” Kumpikaan kunta ei kuitenkaan lähtenyt tuohon SOTE-yhteistyöhön Ruoveden kanssa. Sen ajan digiloikasta kerrottiin: ”Telefoonijohto on lääkärin asunnon ja kyökin välillä, joka on samalla hoitajattaren asunto. Tähän on Siemens & Halsken koneita käytetty ja sen kustannukset nousevat 125 markkaan. Insinöri Huberin välityksen kautta saatiin ainekset pisoaarin likaviemärijohtoon ja etehisen likavesiresipienttiin.” Usein voi käydä myös niin, että odotusarvomme ovat kovin korkealla kun uutta suunnitellaan. Vuonna 1885 Duodecim-lehdessä valitettiin: ”Yleisö vaatii vaan, että maalaislääkärin pitää muistaa kaikki, seurata kaikkea, ymmärtää kaikki, olla yöt päivät nurkumatta hymy suin valmis kaikellaisiin sielun ja ruumiin ponnistuksiin, ja tuskin kukaan kysyy: riittävätkö voimat? Lääkärin kohtalo on sellainen, arvellaan, syyttäköön itseään kuka lääkäriksi rupeaa.” Ennenkin on siis eletty ja annamme kunnian heille kaikille, jotka ovat hyvinvointivaltion meille rakentaneet.