Arvoisat kollegat, hyvät naiset ja herrat!
Minulla on ilo tuoda Tampereen Lääkäriseuran 125-vuotisjuhlaan Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan tervehdys ja onnittelut. Tiedekunnalla ja Tampereen lääkäriseuralla on paljon yhteistä historiaa. Tiedekuntamme täytti viime vuonna 50 vuotta, lääkäriseura on jo 125-vuotias. Suuri joukko Tampereen lääkäriseuran jäsenistä on suorittanut perus- ja erikoislääkärikoulutustaan juuri Tampereella lääketieteellisen tiedekuntamme yhteydessä – millä nimellä tiedekuntaa on sitten kutsuttukin vuosikymmenten saatossa. Haluan myös kiittää Tampereen Lääkäriseuraa arvokkaasta tuesta, jota teidän kauttanne on saatu lääketieteen edistämiseksi tiedekuntamme piirissä.
Puheenvuoroni otsikkona on ”Lääkärikoulutuksen tulevaisuus”. Aluksi käyn kylläkin läpi hieman historiaa, koska Tampereen yliopiston historian oppiaineen sivuilla todetaan: ” Historian tuntemus antaa välineitä nykyisyyden ymmärtämiseen, tulevaisuuden puntarointiin sekä toisten ja oman maailmankuvan tarkasteluun.”
Kun Tampereen lääkäriseura perustettiin 1898, elettiin hyvin toisenlaisia aikoja. Paljon merkittävää tapahtui tuona vuonna 1898. Suomessa mm. perustettiin Helsingin sanomien edeltäjä Päivälehti nuorsuomalaisen liikkeen äänenkannattajaksi. Ajan tavan mukaan kysyin tekoälyltä chatGPT:ltä, mitkä olivat keskeisimmät lääketieteelliset keksinnöt vuonna 1898. Kysymys oli haastava ja joitakin vääriä vastauksia tuli, joita tekoäly kyllä myöhemmin kohteliaasti pahoitteli, kun asiasta reklamoin. No, niitä ilmeisen todellisia saavutuksia vuonna 1898 olivat:
Vitamiinien löytyminen. Puolalais-amerikkalainen biokemisti Casimir Funk eristi ruskeasta riisistä tekijän, jota hän kutsui termillä vital amines. Myöhemmin tämä osoittautui B3-vitamiiniksi.
Vuonna 1898 amerikkalainen kirurgi William Halsted toi kumikäsineet leikkaussaliin. Alun perin Good Year:n valmistamat käsineet oli kylläkin tarkoitettu suojaamaan hänen vaimonsa - siis leikkausalihoitajan - käsiä, mutta myöhemmin niistä huomattiin olevan hyötyä myös potilaan kannalta.
Vuonna 1898 italialainen lääkäri Giovanni Battista Grassi raportoi malariaa aiheuttavien parasiittien elinsyklin. Tällä löydöllä on ollut valtava vaikutus malarian patogeneesin ymmärtämiseksi, vaikka tauti on edelleen valtava lääketieteellinen haaste ihmiskunnalle.
Röntgensäteet oli keksitty muutamaa vuotta aiemmin, mutta vuoden 1898 aikana röntgenkuvauksen käyttö laajeni lääketieteessä.
Meidän kannaltamme on erityisen mielenkiintoista, että jo tuolloin 1898 Duodecim-lehdessä oli röntgensäteiden kliinistä käyttöä käsittelevä artikkeli. Siinä Reguel Löfqvist, tuolloin vielä lääketieteen kandidaatti, mutta ahkera ja aikaansaava Duodecim-seuran jäsen, kirjoitti otsikolla ”Röngtenin X-säteiden käytäntö ja merkitys nykyisessä lääkintätieteessä”:
"Kuka ei muistaisi sitä mielten kuohua, mikä kolmatta vuotta sitten syntyi sanomalehdistössä, aikakauskirjoissa, tieteellisissä yhdistyksissä ja yksityisissä seuroissa professori Röntgenin kuuluisan keksinnön johdosta. Olihan löydetty valo, joka tunki läpinäkymättömien esineiden läpi, loihti esiin kuvia, joita vain vilkas mielikuvitus ennen oli uneksinut. Suuren käytännöllisen
merkityksensä takia kiinnitti keksintö etenkin lääkintätieteellisen maailman huomion puoleensa. Ensi innostuksessa unohdettiin tarpeeksi ajatella X-säteillä saatujen kuvien oikeaa fysikaalista luonnetta ja luultiin tuossa tuokiossa voitavan katsella elävän ihmisruumiin sisärakennusta melkein kuin sen pintaakin. Liikoja toiveita seurasi luonnollinen reaktsioni. Alkoi kuulua yhä selvempiä ja selvempiä epäilyksiä olisiko uudesta keksinnöstä lääkintätieteelle suuriakaan voittoja odotettavina. Ala missä X-säteillä lienee suurin merkityksensä tapausten lukuisuuteen nähden, on frakturien ja luxatsionien diagnostiserauksessa ja hoidossa. Paitsi fraktureja pääkopassa arvelee Kümmell nykyään voitavan diagnostiserata ylipäänsä kaikki frakturit. X-säteillä se sitäpaitsi onnistuu selvyydellä, jota tarkimmallakaan palperauksella ei tavallisesti saavuteta."
Tuokin Reguel Löfqvistin artikkeli kertoo siitä, että suomalaiset lääkärit ja opiskelijat ovat aina seuranneet tiiviisti aikaansa ja alansa kehitystä kansainvälisesti. Lääketieteellinen diagnostiikka ja hoito perustuvat tieteeseen, kuten sana ”lääketiede” sen hyvin kertoo. Näin on ollut ja näin on oleva.
Mitkä ovat lääketieteen näkymät tällä hetkellä Suomessa ja laajemminkin maailmalla?
Kyllähän haasteita riittää. Poimin malliksi muutamia otsikoita viime vuosilta:
Maaseudun tulevaisuus 2021: "Käsissämme on pahimmillaan terveydenhuollon kriisi, jollaista ei ole koettu sotiemme jälkeen."
Helsingin sanomat viime syksynä: "Terveydenhuollon kriisin siemenet on kylvetty jo vuosikymmeniä sitten."
Iltasanomat viime syksynä: "Miksi terveydenhoidon kriisi kärjistyi juuri nyt?"
Ulkopolitiikka-lehti maaliskuussa: "Terveydenhuolto on kriisissä kaikkialla" – siis kaikkialla, ei pelkästään Suomessa.
Noiden ja lukuisten muiden vastaavien otsikoiden ja monien kahvipöytäkeskusteluiden perusteella terveydenhuolto on todellakin valtavien haasteiden keskellä. Väestön vanheneminen, massiivisesti paisunut byrokratia, entistä kalliimpien hoitojen esiinmarssi, koulutettujen ammattilaisten siirtyminen pois potilastyöstä – nämä kaikki haastavat ennennäkemättömällä tavalla. Lääketieteen kouluttajina meidän erityishaasteemme on ennustaa, mihin suuntaan terveydenhuolto tulevaisuudessa menee. Millaisia taitoja tulevaisuuden lääkärit erityisesti tarvitsevat? Uskon, että ratkaisut kyllä löytyvät, mutta ne vaativat paljon syvällistä pohdintaa ja tietoa, jota kyllä lääkärikunnasta löytyy. Siitä voimme olla varmoja, että lääketieteen perusta on tulevaisuudessakin tieteellisessä tutkimuksessa. Vain tutkimuksen kautta voidaan kehittää uutta diagnostiikkaa ja hoitoa potilaiden parhaaksi. Sekin kyllä täytyy myöntää, että itse kannan suurta huolta siitä, kuinka tulevaisuudessa löydämme lääkäreitä tieteellisen tutkimustyön pariin ja opetustehtäviin. Yliopistojen taloudelliset resurssit ovat hyvin rajalliset ja erityisesti palkkatasojen osalta emme ole riittävän kilpailukykyisiä.
Puheenvuoroni otsikko on: ”Lääkärikoulutuksen tulevaisuus.” Millainen on siis se curriculum, joka johtaa lääkärin uralle tulevaisuudessa? Reilut vuosi sitten järjestimme tässä samassa salissa tilaisuuden, jonka otsikko oli sama kuin tämän puheenvuoroni otsikko. Yhtenä poimintana tilaisuuden keskustelusta mainitsisin toteamuksen, että nykyisin lääketieteen opiskelijat ovat kenties hieman liian homogeenista joukkoa. Siihen osaltaan ajaa nykyinen, vahvasti luonnontiedepainotteinen pääsykoejärjestelmä. Myös valinnaisten opintojen osuus on lääkärikoulutuksessa todella pieni. Varmasti on niin, että tulevaisuudessa tarvitaan monialaista osaamista myös sellaisilta alueilta, jotka eivät ole kovin hyvin edustettuina nykyisessä lääkärikoulutuksessa. Tällä voisin viitata esim. johtamis- ja talousosaamiseen. Vain sillä tavoin voimme varmistaa, että myös tulevaisuudessa lääkäreitä on tehtävissä, joissa päätetään terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenteista ja taloudesta.
Lääkärikoulutusta kehitetään jatkuvasti. Yksi avainsana on yhteistyö. Yhteistyötä viiden lääketieteellisen tiedekunnan välillä on edelleen mahdollista lisätä. Yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa on avainroolissa. Meillä Tampereella suunnitellaan seuraavaa kolmivuotissykliä opetussuunnitelman osalta. Juuri nyt siinä työssä tarvitaan tietoa, millaista osaamista lääkärit erityisesti tarvitsevat tulevaisuudessa – siis puuttuuko meidän curriculumista jotakin olennaista? Miten varmistetaan, että jokainen valmistuva lääkäri on saanut riittävät valmiudet potilaiden kohtaamiseen ja tiettyjen toimenpiteiden tekemiseen sen lisäksi, että perustiedot ovat ajan tasalla? Kaikkea ei voi opiskella internetistä. Itse asiassa internetistä löytyy paljon tietoa, mutta osaamista sieltä ei oikein pysty löytämään.
Vuonna 2019 Nature -lehdessä julkaistiin artikkeli lääketieteen tulevaisuudesta 25 vuoden tähtäimellä. Artikkeliin oli haastateltu useita tunnettuja lääketieteen asiantuntijoita ja heitä pyydettiin esittämään tulevaisuuden painopistealueita – siis heidän oman käsityksensä mukaan. Tässä muutamia poimintoja näiden asiantuntijoiden esittämistä tulevaisuuden näkymistä:
Tarvitaan aikaisempaa enemmän yhteistyötä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa: esim. tietotekniikan asiantuntijoiden, matemaatikkojen ja insinöörien kanssa. Heidän avullaan voidaan rakentaa entistä luotettavampia algoritmejä mm. tautiriskien ennustamiseen.
Geeniterapian läpimurto on tulossa. Parhaillaan on käynnissä noin 1000 geeniterapioihin liittyvää kliinistä trialia.
Rokotteiden kehitys uusiin indikaatioihin, ja nyt COVID-pandemian jälkeen tuohon voitaisiin lisätä uudet rokoteteknologiat.
Täsmälääketieteen vielä nykyistä vahvempi läpimurto.
Luovemman ja avoimemman tutkimuskulttuurin rakentaminen.
Tekoälyn laajamittainen käyttö.
Geroprotektiivisten lääkkeiden kehitys.
Terveydenhuollon parempi tasa-arvo globaalisti.
Tuossa on siis joitakin esimerkkejä teemoista, joita meidän on syytä pitää erityisesti mielessä, kun suunnitellaan tulevaisuuden lääkärikoulutusta.
Hyvin mielenkiintoinen kysymys on se, että kuinka paljon lääkäreitä tulisi Suomessa kouluttaa. Tästä on käyty paljon keskustelua viime kuukausienkin aikana, mutta niin on keskusteltu vuosikymmenien ajan. Olen huomannut, että erityisesti vaalivuosina esitetään lisäkoulutuksen tarpeita ja nythän on vaalivuosi. Muistan hyvin 90-luvun alusta eräästä vaalitilaisuudesta täsmälleen samanlaisen keskustelun, vaikka tuohon aikaan virkamiehet ja poliitikot yleensä väittelivät siitä, että tarvitaanko Tampereella lainkaan lääketieteen koulutusta. Nyt viime kuukausina on puhuttu jopa kuudennen tiedekunnan perustamisesta, johon itse en näe pienintäkään syytä. Päinvastoin, jo tällä hetkellä on vaikeuksia löytää opetushenkilökuntaa olemassa oleviin tiedekuntiin. Paasikiven sanoin ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”. Kolme tosiasiaa ovat: Tällä hetkellä Suomessa koulutetaan enemmän lääkäreitä, kuin koskaan maamme historian aikana. Toiseksi: ulkomailla opiskelee lähes 1200 suomalaista lääketieteen opiskelijaa, joista varmastikin suuri osa työllistyy Suomeen valmistumisensa jälkeen. Kolmanneksi: Merkittävä määrä EU/ETA-alueen ulkopuolella koulutettuja lääkäreitä saa vuosittain oikeuden toimia lääkäreinä Suomessa. Laitetaan tähän kaupan päälle neljäskin tosiasia: tällä hetkellä koulutukseen valittavat lääketieteen opiskelijat toimivat erikoislääkäreinä vasta noin 11-12 vuoden kuluttua – eli koulutuksen lisääminen ei ole mikään pikaratkaisu.
Juuri kuluvan viikon torstaina keskustelimme Helsingissä kaikkien suomalaisten lääketieteellisten tiedekuntien dekaanien ja lääkäriliiton edustajien kesken lääkärikoulutuksen lisäämistarpeista ja koulutuksen haasteista. Tällä hetkellä on tilanne, jossa kaikki suomalaiset lääketieteelliset tiedekunnat ovat aliresurssoituja. Käytännössä mahdolliset taloudelliset lisäresurssit – jos sellaisia ministeriöltä saataisiin – menisivät ensiksi alijäämän kattamiseen. Lähetimme tämän kevään aikana opetus- ja kulttuuriministeriöön vetoomuksen, jossa esitimme, että lääketieteen kandidaatin tutkinnosta – vaikkei se olekaan virallinen tutkinto – yliopistot saisivat ministeriön rahanjakomallissa korvauksen. On erikoista, että esim. Helsingin yliopisto saa ministeriöltä rahaa jokaisesta eläinlääketieteen kandidaatin tutkinnosta, muttei lääketieteen kandidaatin tutkinnosta. Tämä on vain yksi esimerkki valuvioista, joita vuosikymmenten varrella on syntynyt ja joita on yksi kerrallaan korjattava.
Ratkaisu lääkäripulaan ei siis toivottavasti ole kuudes lääketieteellinen tiedekunta – vaikka mitä Säätytalolla sovittaisiin. Ratkaisu ei ole myöskään nopea muuntokoulutus, jota Turussa jo kertaalleen koeponnistettiin vuosia sitten. Pikakoulutuksella ei osaavia lääkäreitä kouluteta. Mikä sitten olisi ratkaisu? Olisiko niin, että lääkäripulan lievittämiseen on tehokkaampiakin keinoja käytettävissä, kuin opiskelijamäärien huomattava lisääminen? Saataisiinko kehitettyä lääkärien työn sisältöjä, hyvin toimivia johtamis- ja tietojärjestelmiä, riittävää tukea päivittäiseen työhön ja paljon muita asioita, joihin huomiota tulisi erityisesti kiinnittää. Siinä on miljoonien eurojen kysymys kaikille 21:lle hyvinvointialueelle.
Hyvät ystävät ja kollegat! Lääkärin tehtävä on maailman hienoin professio, koska siinä ollaan inhimillisen elämän ytimessä. Työ perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja lähimmäisen rakkauteen. Hippokrateen sanoin voimme todeta: ”Missä rakastetaan lääketiedettä, siellä rakastetaan ihmistä.” Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan puolesta toivotan Tampereen lääkäriseuralle onnea ja menestystä tänä juhlapäivänä ja tästä hetkestä eteenpäin.