top of page
  • Writer's pictureSeppo Parkkila

Galluppien viesti

Muutama päivä sitten saimme nähtäväksi Talouselämä-lehden selvityksen, jonka mukaan Kokoomus olisi suurin yllättäjä eduskuntavaaleissa. Monta muuta kyselyä on jo julkaistu viime kuukausien aikana ja lisää on tulossa. Vaikka näitä kyselytutkimuksia on mielenkiintoista seurata, politiikkaa ei saa tehdä pisteiden haku mielessä. Valtakunnallisissa luottamustehtävissä on katsottava koko maan ja kaikkien suomalaisten yhteistä etua.

Muutamissa aikaisemmissa tutkimuksissa Kokoomuksen kannatus on ollut selvästi matalampi kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. On herännyt keskustelua siitä, että onko Kokoomus unohtanut esimerkiksi yrittämiseen liittyvät asiat. Itse ajattelen ja uskon, että Kokoomus on jatkossakin vahvasti yrittäjien puolue. Tosiasia on, että taloudellista lamaa ei pystytä selättämään mitenkään muuten kuin menestyvien yritysten avulla. Jatkuva menojen leikkaaminen ja lainavetoinen elvytys eivät ole lopullisia ratkaisuja ongelmiin. Tarvitsemme lisää kansantuloa ja siinä erityisesti ulkomaankauppa on avainasemassa. Jotta suomalainen yritystoiminta olisi jatkossa nykyistä kannattavampaa, tuotannon täytyy olla kilpailukykyistä kilpailijamaihin verrattuna. Jotta tuotanto taas olisi kilpailukykyistä, työllistämisen pitää olla yksinkertaista ja riittävän edullista yrittäjälle ja tuotteiden on oltava laadukkaita.

Etlan raportissa on vertailtu Saksan ja Suomen tilannetta. Peruskysymys on, että voisiko Suomi ottaa opiksi jotakin Saksan tilanteesta. Siellähän vienti vetää ja talouden tila on ollut paljon parempi jo vuosien ajan Euroopan finanssikriisistä huolimatta. Saksan vastaukset ovat olleet: 1. työmarkkinoiden joustavuus, 2. maltillinen palkkakehitys, 3. työvoimapoliittiset uudistukset ja 4. vahva teollinen perusta. Suomessa on mahdollisuudet aivan samaan, mutta se vaatii yhteisen poliittisen tahdon hallituksessa. Sellaiseen tämä nykyinen ”ylileveä” hallitus ei ole kunnolla kyennyt. Tilanne on korjattavissa vaalien jälkeen, jos maahan saadaan riittävän enemmistön tuella selkeä porvarihallitus. Sitä kohti kuljemme.

1 view

Recent Posts

See All

Mikä OMIKRON?

Uusi koronavirusvariantti Omikron on aiheuttanut valtavan uutismyrskyn kaikkialla maailmassa. On sanottu, että se on kenties helpommin leviävä kuin aikaisemmat koronaviruksen muodot. On myös kyselty,

bottom of page