Kirjoitan tätä blogia Montecatini Termen kaupungissa Italiassa, jossa parhaillaan järjestetään oman tutkimusalani kokous. Tähän kokoukseen osallistuu noin 80 tutkijaa kaikista maanosista. Meitä yhdistää se, että kaikilla tutkimuksen kohteena on hiilihappoanhydraasientsyymi. Tämän entsyymiperheen jäseniä ilmentyy kaikissa elävissä soluissa ja ne osallistuvat moniin erilaisiin biologisiin prosesseihin. Tehtävien moninaisuutta kuvaa se, että kokouksen alussa pitämässäni katsauksessa käsittelin mm. seuraavia teemoja: hiilidioksidin määrän vähentäminen ilmakehästä, hämähäkinseitin syntyminen, syöpäkasvaimen kehittyminen, lääkekehitys, makuaistimus ja kalojen uintikyky. Kun ennen lähtöäni kerroin näistä esitelmäni teemoista vararehtorikollegalleni, hän myötämielisesti ilmaisi huolestuneisuutensa, mikä on täysin ymmärrettävää. Suurin osa kokousesitelmien pitäjistä on kemistejä, mikä puolestaan on altistanut allekirjoittaneen tuhansille orgaanisen kemian rakennekaavoille. On hienoa, että hyvinkin erilaisista koulutustaustoista tulevat tutkijat voivat oppia täysin uudenlaisia asioita yhdessä keskustellen ja kuunnellen. Kokouksen yhteydessä ja muutoinkin olen usein miettinyt kansainvälisten kokousten merkitystä. Tieteellisiä kokouksia on monenlaisia. Yhdysvalloissa olen osallistunut kokouksiin, joissa on ollut liki 20 000 osallistujaa. Sellaisillakin kokouksilla on oma paikkansa. Paikalla on yleensä monia huippututkijoita, joiden esitelmiä on hienoa kuulla. Isoissa kokouksissa vaatimattomien suomalaisten on kuitenkin oltava huomattavan aktiivisia, jotta löytää oikeita henkilöitä keskusteluihin ja tutustuu uusiin tutkijoihin. Tämänkertainen kokous on osallistujamäärältään janan toisesta päästä. Oman kokemukseni perusteella pienet kokoukset voivat olla yksittäiselle tutkijalle erittäin arvokkaita. Niissä tutustuu hyvin oman alansa tutkijoihin ja sovitaan monia kansainvälisiä yhteistyöprojekteja. Usein parhaimpia keskusteluja käydään illallispöydissä ja posterien äärellä. Tänäänkin seitsemän hengen illallispöydässä oli edustettuina Suomen lisäksi Ranska, USA, Australia, Islanti, Turkki ja Irak. Ei ole vaikea arvata, että keskustelut olivat erittäin mielenkiintoisia ja opettavaisia. On mahtavaa huomata, kuinka hyvin tutkijat keskustelevat ja tulevat toimeen keskenään erilaisuuksista riippumatta. Kansainvälinen akateeminen yhteisö on todella ainutlaatuinen. Ehdotukseni on, että jatketaan ja lisätään tieteellisissä kokouksissa käyntiä. Erityiskiitos kuuluu niille tutkijoillemme, jotka järjestävät kansainvälisiä tiedekokouksia. Tampere on hieno kokouskaupunki ja yliopistomme konferenssitukipalvelut auttavat kokousvalmisteluissa. Kansainvälinen liikkuvuus eri muodoissa on tärkeää tutkijoille uran kaikissa vaiheissa. Tärkeintä on oppia uutta ja saada uusia ajatuksia. Omalle tutkijan identiteetille on myös mukava havaita, että samanlaisten haasteiden kanssa toisetkin painivat ja uusi ratkaisu löytyy usein yhteistyön kautta.