Suomi ja Euroopan Unioni – 20 vuotta yhteistä matkaa takana
(Puhe Vesilahdessa itsenäisyyspäivänä 6.12.2014)
Seppo Parkkila
Arvoisat itsenäisyyspäivän juhlavieraat!
20 vuotta sitten 16.10.1994 järjestettiin Suomessa neuvoa-antava kansanäänestys Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin. Enemmistö äänestykseen osallistuneista kannatti liittymistä ja eduskunta äänestystuloksen mukaisesti päätti, että Suomi liittyy Unionin jäseneksi. Suomen jäsenyys Euroopan Unionissa astui voimaan 1. tammikuuta 1995. Nyt 20 vuotta myöhemmin on hyvä aika tarkastella tuohon päätöksen johtaneita seikkoja ja päätöksen seurauksia.
Euroopassa oli muutamia vuosia aikaisemmin tapahtunut käänteentekeviä mullistuksia. Kesäkuussa 1987 Yhdysvaltojen presidentti Ronald Reagan piti Berliinissä Brandenburgin portilla historiallisen puheensa: ” Herra Gorbatšov, avatkaa tämä portti. Herra Gorbatšov, purkakaa tämä muuri!” Berliinin muuri murtuikin reilut kaksi vuotta myöhemmin eli vuonna 1989 — 25 vuotta sitten. Itä-Euroopan valtiot luopuivat yksi toisensa jälkeen kommunistisesta valtiojärjestelmästä. Suomea lähimpänä olevat Baltian maat itsenäistyivät uudelleen 90-luvun alussa. Myös Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden 91 lopulla. Nämä muutokset olivat valtavia ja hyvin harva pystyi niitä etukäteen ennustamaan. Itsekin ajattelin 80-luvulla, että Berliinin muuri tulisi säilymään koko elämäni ajan ja Suomen olisi aina elettävä kommunistisen neuvostovaltion naapurina – voisimme jopa sanoa, että sen valvovan silmän alla. Poliitikkojen tuli tarkasti miettiä sanomisensa, ettei tultaisi epäluotettaviksi Neuvostoliiton silmissä. Sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta oli vielä 80-luvulla voimissaan. Pohjois-Pohjanmaalla kotikyläni kirjastosta sai vain tiskin alta lainattua Arvo ”Poika” Tuomisen Kremlin kellot sekä Unto Parvilahden Berijan tarhat-kirjoja. Moskovan radio yritti vaikuttaa mielipiteisiin lyhytaalloilla suomenkielisen lähetyksen kautta. Muistan kuinka itse kuuntelin näitä ohjelmia vielä 80-luvun alkupuolella ja monien ystävieni tavoin pidin niitä radion parhaimpina hupiohjelmina. Nopeasti tämä kaikki muuttui. Enää ei ollutkaan kiellettyä tai edes arveluttavaa kyseenalaistaa itärajan takana tapahtuneita asioita. Myös Neuvostoliiton kanssa harjoitettu bilateraalikauppa tyrehtyi. Idänkaupan romahtaminen ja samoihin aikoihin päälle vyörynyt pankkikriisi aiheuttivat talouden romahtamisen vuosina 1990-1993. Tuon 90-luvun alun laman aikana Suomen bruttokansantuote laski 13% ja työttömyys nousi 18%:iin.
Vuosina 1991-1995 Suomessa oli vallassa Ahon porvarihallitus. Hallitus pääministerinään Esko Aho ja valtionvarainministerinä Iiro Viinanen kamppailivat koko nelivuotiskauden ennennäkemättömien talouspaineiden alla. Pankit joutuivat suuriin vaikeuksiin muun muassa riskialttiiden operaatioiden ja yritysten kannattavuusvaikeuksien takia. 90-luvun alun lama oli lähinnä paikallinen, Pohjoismaita ja niistä eniten Suomea koskettanut talouskriisi. Muualla maailmassa talous kuitenkin veti tavalliseen tapaan ja Suomi saikin melko nopeasti vientivetoisen talouskasvun käyntiin. Johtotähtenä 90-luvun alun lamasta nousemisessa olivat Nokian matkapuhelimet, joiden menestys veti mukanaan muutakin taloutta ylöspäin. Jälkikäteen on suorastaan ihmeteltävää, että Suomi pahimman laman keskellä pystyi tekemään myös tuon käänteentekevän ulkopoliittisen ratkaisun eli liittymisen Euroopan Unioniin. Tällä päätöksellä Suomi ankkuroi itsensä valtiona entistäkin tiukemmin länsi-eurooppalaisten valtioiden perheeseen.
Nyt kun on kulunut tuo 20 vuotta Suomen liittymisestä Euroopan Union jäseneksi, voimme oikeutetusti kysyä: Kannattiko liittyminen? Toiko Unioni Suomelle hyötyä, jota emme olisi saaneet ilman jäsenyyttä? Viime vuonna julkaistu kolmen eurooppalaisen taloustieteilijän tutkimus EU-jäsenyyden vaikutuksista eri maille antoi Suomen osalle selvän positiivisen tuloksen. Heidän tutkimustulostensa mukaan Suomen ja useimpien EU-jäsenten bruttokansantuote on jäsenyyden ansiosta kasvanut merkittävästi. Tutkimusten mukaan Euroopan integraatio on lisännyt rahoitusmarkkinoiden vapautumista ja sen kautta investointeja Euroopassa. Pohjoismaista Norja on jättäytynyt Euroopan Unionin ulkopuolelle ja sillä menee taloudellisesti erinomaisesti. Sen asema on kuitenkin täysin toisenlainen valtavien energiavarojen ansiosta, ja Suomen ja Norjan vertaaminen tässä suhteessa ei ole asianmukaista. Vertausta ei kannata ulottaa edes talviurheilumenestykseen, mutta syyt siellä ovat toisenlaisia.
Itse olen saanut työskennellä alalla, joka on merkittävästi hyötynyt EU-integraatiosta. Kysymys on tutkimuksesta ja tuotekehityksestä. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana EU on sijoittanut tähän paljon varoja. Osittain tämän panostuksen ansiosta EU on esimerkiksi perustutkimuksessa maailman ykkönen tai kakkonen Yhdysvaltojen jälkeen tutkimusalasta riippuen. Meillä on Euroopassa monet maailman parhaista lääketehtaista. Lääketuotanto työllistää Euroopan laajuisesti noin 800 000 ihmistä ja tuotannon arvo oli vuonna 2012 noin 220 miljardia euroa. Väestöjen keski-iän noustessa lääkemarkkinoiden rooli vain kasvaa. Olen työssäni saanut nähdä, kuinka nimenomaan tutkimuksen ja tuotekehityksen alalla Euroopasta on tullut yksi kokonaisuus. Eurooppalaisissa tutkimuskonsortioissa suomalaiset, ruotsalaiset, saksalaiset, ranskalaiset, italialaiset ja monet muut tekevät rintarinnan työtä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Entäpä sitten matkustaminen? Kävin muutama viikko sitten työhön liittyvässä kokouksessa Tukholmassa. Sekä Suomi että Ruotsi kuuluvat Schengen-alueeseen. Henkilöiden vapaan liikkuvuuden sopimus eli Schengenin sopimus on osa EU:n perussopimuksia. Käytännössä tämä tarkoitti minun kohdallani sitä, että tein kotona matkaa edeltävänä iltana lähtöselvityksen internetissä. Aamulla menin lentokentän turvatarkastukseen mukanani kännykän ruudulla näkyvä paikkalippu. Illalla palasin takaisin Tampereelle. Tuon päivän aikana minulta ei kertaakaan tarkistettu passia eikä edes ajokorttia. Se oli todellakin vapaata liikkuvuutta ja toivottavasti näin voi jatkua tulevaisuudessakin. Toki Pohjoismaiden välillä oli matkustaminen sujuvaa jo ennen EU-jäsenyyttäkin. Kuitenkin käveleminen lentokentillä sinisen tähtilipun alta – jonojen ohi – nostaa ainakin omanarvontunnetta ja saa kokemaan, että minäkin olen yksi näistä onnekkaista eurooppalaisista. Yhtä aikaa suomalainen ja eurooppalainen.
Hyvät ystävät. Euroopan Unioni on Suomelle tärkeä ja toivottavasti myös Suomi on vastavuoroisesti tärkeä ja aktiivinen kumppani EU:lle. Itä-Euroopan tapahtumista oppineena en uskalla ennustaa, mikä on EU:n asema esimerkiksi 20 vuoden kuluttua. Käytännössä on ainakin kolme mahdollisuutta: Ensimmäinen ja ehkäpä todennäköisin on se, että Euroopan Unioni on edelleen kattojärjestö Euroopan valtioiden taloudelliselle ja poliittiselle ja jopa sotilaalliselle yhteistyölle. Toinen mahdollisuus on, että valtioiden integraatio on edelleen syventynyt Unionin sisällä jopa tiiviiksi liittovaltioksi, mitä on kyllä vaikea tällä hetkellä uskoa. Euroopan historiasta oppineena on kuitenkin parempi olla sanomatta sanoja: ei koskaan. Kolmas vaihtoehto on, että Unioni on pirstoutunut kansallisvaltioiksi. Itse en ainakaan toivoisi tätä viimeistä vaihtoehtoa, koska Unioni tuo kaivattua poliittista vakautta Eurooppaan.
Suomalainen poliitikko, historiantutkija ja kirjailija Adolf Ivar Arvidsson lausui 1800-luvulla kuuluisat sanansa: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.” Rauha ja yhteistyö kuitenkin kumpuavat toisten ymmärtämisestä. Sanoisimmeko siis tänään: Olemme suomalaisia ja samalla eurooppalaisia, koska tarvitsemme toisiamme. Kansalliskirjailija Sakari Topelius Maamme-kirjassaan kirjoitti: ”Sillä Jumala on luonut maat niin kummallisen moninaisiksi, ettei toinen maa ole toisen kaltainen. Mitä toinen maa on vailla, sitä toinen maa tuottaa. Mitä toinen ihminen ei saa aikaan, sen saa toinen, ja monet yhdessä saavat aikaan enemmän kuin kukin erikseen. Näin ovat kaikki toisilleen hyödyksi ja täyttävät toistensa puutteen. Se on Jumalan säätämä viisas järjestys, että maat ja kansat tarvitsevat toisiaan. Sillä jos jokaisella olisi itsellään kylliksi, niin ei kukaan etsisi toisia, vaan eläisi ja tekisi työtä ainoastaan itseänsä varten. Mutta nyt ihmisten on pakko oppia tuntemaan ja auttamaan toisiansa, jotta kaikki toisiansa veljinä rakastaisivat.” Näin siis totesi Sakari Topelius. Se, että olemme eurooppalaisia, ei vähennä suomalaisuuden arvoa. Tänään Suomen itsenäisyyspäivänä saamme olla aidosti ylpeitä Suomesta, isänmaastamme.
Kaikkivaltias Jumala tätä maata ja kansaa siunatkoon!