Suomen maatalouspolitiikka on ollut suurten muutosten kohteena viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Yksi myllerryksen kohde on ollut maataloustukijärjestelmä, joka rakentuu sekä EU:n että kansallisten tukien perustalle. Tukipolitiikan perusteena on monia syitä. Suomen vaativat luonnonolosuhteet, ilmasto ja maatalouden erityispiirteet aiheuttavat, että maatalouden tuotantokustannukset ovat maassamme korkeita. Tuotteista saatavat myyntitulot kattavat vain osan tuotantokustannuksista. Kansallinen tuki täydentää EU:sta saatavaa tukea, ja sillä halutaan varmistaa, että myös Suomessa maatalouden harjoittaminen on taloudellisesti kannattavaa. Näin myös varmistetaan, että kuluttajat voivat ostaa korkeatasoisia suomalaisia elintarvikkeita, kuten esimerkiksi kotimaisia liha-, vilja- ja maitotuotteita. Kansalliseen tukeen on tulossa ensi vuoden alusta muutoksia. Jatkossa kansallinen tuki on entistä enemmän ns. pohjoista tukea, koska osa Etelä-Suomen kansallisesta tuesta siirtyy EU-tukijärjestelmään. Maatalouden tukipolitiikan ongelmia ovat hakuprosessien monimutkaisuus ja tuen myöntämisen tiukka sääntely. On helppo uskoa, että EU-tuet sisältävät uskomattoman määrän byrokratiaa, mutta ei kansallisiakaan tukia voi kehua yksinkertaisiksi. Tukiviidakon monimutkaisuus aiheuttaa lisäkustannuksia ja tiukka sääntely ei myöskään edistä uusien innovaatioiden luomista ja testaamista maatalouden alalla.
Hyvinvoiva maatalous on toivottavasti tulevaisuudessa yksi tärkeä pilari kansantuotteen kasvattamiseksi. Vuonna 2013 Suomesta vietiin elintarvikkeita noin 1.5 miljardin euron edestä kun taas tuonnin osuus oli noin 4.3 miljardia euroa. Viime vuosien aikana erittäin positiivinen poikkeus on ollut kumina, jonka viennin arvo on kasvanut ja nykyisin noin kolmasosa koko maailman kuminatuotannosta tulee Suomesta. Lisäksi suomalaisen kuminan laatu on tunnetusti korkea. Tällaisia esimerkkejä tarvitaan. Uusia vientituotteita on etsittävä ennakkoluulottomasti. Bioenergia-alan kehittyminen avaa suomalaiselle maataloudelle myös aivan uusia mahdollisuuksia. Niihin kannattaa aktiivisesti tarttua. On myös muistettava, että oma maataloustuotanto on tärkeä osa kansallista huoltovarmuusketjua. Mahdollisen kriisin aikana kotimainen elintarviketuotanto on avainasemassa kansakunnan selviytymisessä vaikean ajan yli. Tämäkin kannattaa ottaa huomioon kun tehdään maatalouden tulevaisuutta koskevia päätöksiä Suomessa.