Viime vuosien aikana tieteellisen julkaisemisen kentälle on tullut uusi ongelma: saalistajat eli predatory-julkaisusarjat ja –julkaisijat. Tutkijoina saamme päivittäin useita sähköpostiviestejä, joissa meitä kutsutaan julkaisemaan mitä ihmeellisimmissä julkaisusarjoissa, osallistumaan tuntemattomiin kansainvälisiin kokouksiin ja arvioimaan käsikirjoituksia, joista meillä ei ole minkäänlaista käsitystä. Muutama päivä sitten sain kutsun arvioida käsikirjoituksen erääseen predatory-lehteen. Käsikirjoituksen aiheena oli ratsastusonnettomuuksiin liittyvät tapaturmat. En kuitenkaan tiedä tutkineeni tapaturmia – puhumattakaan hevosista. Näin ollen jätin sen arvioinnin tekemättä. Muutakin ihmeellistä tällä alalla tapahtuu. Predatory-lehtien ja –julkaisijoiden määrä alkoi tuntuvasti nousta vuodesta 2012 lähtien. Jotta tutkijat pysyisivät edes hieman kartalla tässä asiassa, Jeffrey Beall Denverin yliopistosta aloitti ns. Beallin listan ylläpitämisen jo vuonna 2008. Tällä listalla kerrottiin mm. predatory-lehdistä ja -julkaisijoista sekä ns. kaapatuista lehdistä. Tutkijat pystyivät helposti tarkistamaan listalta heitä kiinnostavan lehden tai julkaisijan tilanteen, ja tämä tietokanta oli laajasti käytössä useiden vuosien ajan. 15.1.2017 Beallin lista yhtäkkiä katosi internetistä. Katoaminen on jo huomioitu esimerkiksi Nature- ja Science-tiedelehdissä. Syytä katoamiseen ei tiedetä, mutta taustalla voi olla uhkauksia oikeudenkäynneistä predatory-julkaisijoiden taholta. Millaisia predatory-lehdet ja –julkaisijat sitten ovat? Ne käyttävät tyypillisesti ns. gold open access-mallia, jossa tutkijat maksavat merkittäviä summia artikkelin saattamiseksi avoimeksi. Siten tällainen julkaisija saa sitä enemmän tuloja, mitä enemmän käsikirjoituksia hyväksytään. On kuitenkin tärkeä huomata, että gold open access-lehtien joukkoon kuuluu myös runsaasti erinomaisia tiedelehtiä. Predatory-julkaisijan toimintakulttuuriin kuuluu tyypillisesti ns. manipuloiva spämmäys. Julkaisija lähettää sähköpostitse massapostituksena julkaisukutsuja ja lupaa nopean ja joustavan julkaisuprosessin ja hyvän näkyvyyden. Lisäksi nämä julkaisijat kutsuvat aktiivisesti tutkijoita lehtiensä toimituskuntien jäseniksi. Predatory-julkaisijoilla on usein nettisivuilla esimerkiksi amerikkalainen tai eurooppalainen osoite, mutta todellinen osoite on kuitenkin tyypillisesti muualla. Predaattorijulkaisija edustaa usein kymmeniä tai jopa satoja erikoislehtiä eri aloilta. Toinen tyypillinen vaihtoehto on erittäin laaja-alainen yksittäinen lehti – siis lehti, joka julkaisee mitä tahansa ja miltä tahansa alalta. Vaikka Beallin lista on hävinnytkin, predatory-lehdet ja –julkaisijat eivät ole muuttaneet tapojaan. On tärkeää, että yliopistossamme kiinnitetään tähän ilmiöön jatkuvasti huomiota. Tutkijat voivat edelleenkin julkaista turvallisesti tutuissa ja tunnetuissa tiedelehdissä. Julkaisufoorumi (www.julkaisufoorumi.fi) on hyödyllinen tiedon lähde kun arvioidaan julkaisukanavan tasoa. Tohtorikoulutustoimikunnilla ja yliopiston tohtorikoululla on tärkeä rooli tiedon välittäjänä väitöskirjatutkijoille. Jokaisella tutkimusryhmän johtajalla on erityisvastuu varmistaa, että ryhmän tulokset julkaistaan asianmukaisilla ja arvostetuilla foorumeilla. Meille kaikille on tärkeää pitää silmämme auki ja tiedostaa tämä ongelma. Saalistaja voi vaania sähköpostin takana.